
Tehty: Maalaus 22.12. 2006, skannaus ja muokkaus 2008
Vanha maalaus, jonka tein ja annoin Marjalle joululahjaksi vuonna 2006, jota Marja pitää nykyisin yhteisen kämppämme seinällä ja jota jostain syystä pysähdymme usein tuijottamaan kumpikin, vaikka minä en pidä tätä enää kovin ihmeellisen näköisenä. Olen kumminkin päättänyt, että se saa olla täällä juuri siksi, että tässä täytyy olla jotain, jos minä katselen sitä jatkuvasti.
Tämä kuva on aina ollut oikea painajainen skannauksen ja editoinnin kannalta, ja tämä versio on ainakin kolmas yritykseni tehdä tästä jonkin näköinen tietokoneen näytölle. Itseasiassa jos tarkkoja ollaan, tämä on ensimmäinen skannaus, aikaisemmin jouduin valokuvamaan vielä huonommin tuloksin. Värimaailma on liveversiossa hyvin herkkä, kuulas ja raikas, ja näytti koneella aina jotenkin tunkkaisen oranssilta. Ihan alkuperäisen veroinen tämä ei ole vieläkään, mutta selvästi parempi kuin kaksi aiempaa, kiitos Photarin. Korjasin väri- ja valotushäröyksien lisäksi myös pahimpia perspektiivivirheitä maisemasta.
Kuvan sisällöstä vielä sen verran, että kuvassa olen minä (edellä) ja Marja, ja asetelma perustui erääseen erittäin vaikuttavaan, samaan aikaan ahdistavaan ja kauniiseen uneen, jonka näin muistaakseni vuonna 2005. Piirsin siitä silloin suunnilleen kuusisivuisen sarjakuvan joka on edelleen tallessa, voisin piirtää sen joskus uudestaan ja laittaa tänne esille, sen verran härö ja kiehtova se oli.
Välineet: Vesivärit ja puuvärit, PS CS2.
Paperi: A3 akvarellipaperi.